sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ovi Onnelaan


Kunnon blogihiljaisuutta täällä vietetty. Yksinkertaisesti kun työt alkoi, on iltasin mehut ollu niin vähissä työpäivän ja raksapuuhasteluiden jälkeen.  Raksalla on menty paljon taas eteenpäin, ottaen huomioon sen että mies tekee melkein kaiken itse, isänsä avustuksella.

                                  Ovet on asennettu. Onnela ovi on vaan niin upea!


Tässä vaiheessa ei ovi pääse vielä oikeuksiinsa


Sisällä on IV-putket asennettu ja villoitettu, parhaillaan laitetaan muoveja ja ruoteita kattoon.
Ulkona autotalli/varastorakennus tehtiin parissa viikossa pitkästä tavarasta. Se on miltei valmis, sisäseinät on villoitettu ja levytetty, ikkunat vain puuttuu. Autotallia olenkin maalaillut viimesen viikon, aina kun on kelit iltaisin sallineet.

Leikkimökissä on huopakatto paikoillaan, ylimääräiset reunat pitäisi nyt leikata irti ja sitten siistiä reunat. Pari pientä kalustettakin ostin jo sinne.

Ikkunasta pilkottaa roikkuvat kattohuovat. Mökin sisällä maalaustyöt vielä jatkuvat.

 Hassua miten sinertävä tämä maali on märkänä. Meiltä kävi kysymässä värikoodia yksi toinen perhe, jolle on nousemassa Kannustalojen Rauhala.

                                           - JS


7 kommenttia:

  1. Onnela-ovi on kyllä ihana! Sekin oli yksi syy, miksi meille tuli Kannustalo.. :-)

    Mietin muuten tänään omaa taloani maalatessa, että mihin ratkaisuun päädyitte sen pesuhuoneen oven kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei olla muurattu niitä seiniä, joten ihan 100 varmaa päätöstä ei ole. Mutta todennäköisesti muurataan se umpeen, niin saadaan siihen hyvä pukuhuonetila :)

      Poista
  2. Kaunis ovi tosiaan! Meille se tulee sinisenä, joka kyllä hieman arveluttaa...
    Huomasin edellisen kirjoittajan kysymyksen pesuhuoneen ovesta. Meillä ongelmana suihkuhuoneen ovi, mihin emme ottaneet Kannustalon edustajan suosittelemaa samaa väliovea kuin muualle taloon. Muualla meillä on line 1p ovet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt sen yhdessä talossa sinisenä ja se oli tosi kiva! Erottuu paremmin oven kaunis kuviointi, kuin valkoisessa :)

      Me emme tilanneet ollenkaan väliovia Kannustalojen kautta. Haluamme kyllä massiivipuuovet, mutta laskimme että saisimme halvemmalla ne sitten rautakaupan kautta. Mutta tiedä sitä sitten onko se halvempi ratkaisu...
      Meillä tässä alkuperäisessä pohjapiirrustuksessa on kaksi ovea pesuhuoneeseen, mutta nyt näyttäisi siltä että muuraamme kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen välisen oven umpeen. Silloin kylpyhuoneeseen mahtuu kunnon pukuhuonetila.

      Minkälainen malli Kannustaloilta teille on tulossa?

      Poista
  3. Hei. Ihana talo teillä. Niin, mikä värikoodi tuo on? Onko leikkimökki Kannustalon kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentista! Maali on Teknoksen Nordica Eco ja sävy on NCS S 2000-N. Leikkimökki on tosiaan Kannustalojen kautta tilattu. Kesää odotellessa kun pääsee leikkimökkiä ja pihaa laittamaan :)

      Poista
  4. Teillä on aivan ihanan värinen talo, meillä maalaus urakka alkamassa ja kerroit toisessa kohdassa värisävyn olevan ncs s-2000 s ja toisessa ncs s-3000 s haluaisin itse maalata samalla sävyllä.olisiko mahdollista saada tietää kumpi se noista on?

    VastaaPoista