lauantai 5. tammikuuta 2013

Eteinen

Eteisestä ja etenkin Ikean Pax-kaapeista toivottiin postausta. Yritän huomenna ottaa kaapin sisältä kuvia, nyt tulee pintapuolisesti kuvia meidän sisääntulosta.


Eteinen kaipaa ehdottomasti mattoa. Olen ajatellut ostaa pyöreän maton tuohon kaappien edustalle kunhan sellainen sopiva kävelee vastaan.


Eteisessä on kuramatto ja naulakot lähinnä vieraiden takeille.

Tuossa seinän pätkällä on siis kaksi tuollaista naulakkoa vieritysten, toinen ei ole vain päässyt kuvaan.

Kävin viimeviikolla tilamaassa 120cm Bruno penkin Pentikistä, tuohon naulakon alle.
Sitä tosin saa odotella maaliskuulle asti. Liikkeessä oli nähtävissä pienempi versio kyseisestä penkistä

Ikean Pax kaapit kätkee sisällensä eteisessä 100cm leveän vaatetangon, 
sekä kaksi 50cm runkoa, missä on puulaatikoita ja hyllyjä.


                               Kuvassa oleva ruokailuryhmä vaihtuu ihan pian uuteen.


Tällainen on siis meidän eteinen tällähetkellä.


                                                             -JS

17 kommenttia:

  1. Kiitos kuvista. Kauniilta näyttää ja tuo Pax-liukuovikaappi on myös hieno. Saanko vielä udella, että mitä laattaa tuo eteisen lattia on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Laatta on Lahden Kaakelikeskuksesta. Siinä on vähän röpelöinen pinta, mutta aika puhtaanvalkoinen. Mies lupasi mennä etsimään autotallista jämäpakettia, jotta saan kerrottua vielä sen nimen sinulle. :)

      Poista
  2. Moi,
    Tosi hienolta näyttää! Mitkä spotit teillä on ja onko ledit vai halogeenit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiitos kommentista!
      Meillä on Airamin 9W Planex loisteputkispotit.
      Kestää hiukan että saavuttaa täyden valaistuksen, koska on energiansäästö loisteputkia.
      Suosittelen!

      Poista
    2. Miten päädyitte noihin loisteputkispotteihin? Onko niissä esim. eri sävyjä, kylmiä ja lämpimämpiä?

      Poista
    3. Me päädyttiin noihin koska ne ei kuumene (niinkuin halogeenispotit), eikä vaadi "upotustilaa". Antaa hyvän valon, on edullisia ja energiatehokkaita. Mies on ammatiltaan sähköasentaja, vaikkei niitä töitä teekkään, niin hän sitten vertaili ja päätyi lopulta noihin. Niin ja itseasiassa minun vanhemmilla on vastaavia, he rakensivat myös hiljattain, joten nähtiin ne vielä käytännössä ennen laittamista.
      Luulen ettei noissa ole eri sävyjä, vaan ne menee noiden "watti" määrien mukaan, että minkälaisen sävyn/valon antaa. Toivottavasti sait jotain tolkkua! :)

      Poista
  3. Hei! Muistatko eteisen ja keittiön maalisävyjä, mitä olette käyttäneet? Näyttävät kauniilta, niin kuin koko koti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Käyttämämme maalisävy on Tikkurilan X486. Antaa hyvän kontrastin valkoiselle mielestäni.

      Poista
  4. Voi että miten kaunis koti ja ihana blogi!!!
    Mulla on myös haaveissa Kannustalo, ehkä kaunein talovalmistaja mielestäni!!!!! <3
    Jään siis seuraamaan blogiasi :)

    http://everythinggrowswhitlove.blogspot.fi/?m=0

    Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voin kyllä suositella lämpimästi Kannustaloja, jos tulevaisuudessa alatte rakentamaan!

      Poista
  5. Hei,

    Pitää vielä kysyä mistä ovet (keittiöpöydän takana) ja nuo ihanat pitkät painikkeet ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Ovet on massiivipuu ovia, Matti-ovien mallistosta. Myös helat on samasta paikasta. Käy katsomassa heidän kotisivuja, niin löydät tarkempaa tietoa. :)

      Poista
  6. HEIPPA!
    IHAN MIELETÖN KOTI TEILLÄ.
    MIKÄ MAALISÄVY ON TUO KEITTIÖN SEINÄ?

    T. MAIKKI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Keittiö on maalattu Tikkurilan X486 sävyllä.

      Poista
  7. Hei, onpa teillä ihanan näköistä! Huomasin että teillä on kylmiö? Missä teillä on pakastin? Nim. Itsekkin kylmiöstä haaveileva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Eli tuo on festivon "kylmiö" ja siinä on siis todella tilava jääkaappi, sitten oikealla puolella tuo kapeampi ovi on pakastin ja vasemmalla alhaalla on oma vetoluukku vihanneksille, sopivalla lämpötilalla ja oikealla alhaalla on vetoluukku sopivalla lämpötilalla lihalle ja kalalle. Suosittelen kyllä, ollaan oltu todella tyytyväisiä!

      Poista
  8. Aivan upea koti teillä :) Mistä olette ostaneet eteisen tapetin? Minkä niminen?

    VastaaPoista