sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Muutoksia huonejärjestelyihin

Moikka!

   Tämä äitienpäivä on sujunut vauhdikkaissa merkeissä. Meillä oli tänään pöytävaraus ja käytiin ravintolassa syömässä, mutta ennen sitä inspiraatio iski ja sittenhän se oli vaihdeltava huoneiden järjestystä. Sitä sitten jatkettiin kun kotiuduttiin syömästä ja äitini luota kahvilta.

Eli kun poika syksyllä aloitti koulun niin siirrettin "työpöytänä" käytössä ollut kirjoituspöytä kirjastohuoneesta pojan huoneeseen. Totuus on että poika on koko talven aikana ehkä yhden kerran tehnyt läksyt huoneessaan. Hän aina kantaa tavaransa keittiöön kun me tulemme töistä ja teemme siinä samalla ruokaa ja hän läksyjä. Minä taas tarvitsin työpöytää. Välillä teen etätöitä niin saan kaikki tavarani mukavasti leviteltyä,  sekä sitten muutenkin kun laskuja maksaa jne. niin on sitten paperit järjestyksessä. Joten tänään taas keikautimme vähän huonekaluja eri huoneista toisiin.



       Tässä pieni "snapshot" kirjastohuoneen työpöydältä. Verhoihin kiedoin nopsasti tuollaisen    silkkinauhan, kun pöytä olisi tullut muuten hassusti siihen eteen. 



En ehtinyt kuvailemaan tänään päivänvalon aikaan, joten lisäilen niitä tänne enemmän toisena päivänä.  Mä tykkään tästä muutoksesta mikä tehtiin! On niin piristävää aina välillä vähän muutella huonekalujen paikkoja! Mieskin teki sen nyt mukisematta, johtuiskohan siitä että on äitienpäivä, eli eiks se oo niin että silloin äidit määrää? ;)

                        Huomenna maanantai ja arki taas rullaamaan! 6 viikkoa lomaan...

                                                        Heissulivei!

                                                           - JS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti