tiistai 9. kesäkuuta 2015

Pihalla

Hei vaan ja ihanaa kesäkuuta kaikille!

Se on taas tovi kulunut viime kirjoituksesta. Kiitokset vielä kuitenkin sinnikkäille lukijoille, koitetaan pyrkiä aktiivisuuteen tulevaisuudessa :) Nyt on taas sellainen kausi menossa että kiinnostaa kokeilla kaikkea uutta sisällä ja ulkona. Visioita olisi mutta katsotaan mitkä niistä on toteutuskelpoisia. Sen lisäksi löytyy vaikka minkälaisia tulevaisuuden haaveita, mutta hyvähän niitä on aina jemmassa olla, jos niistä joku sitten vaikka joskus toteutuu.

Kasvimaalla on tapahtunut jotakin. Nimittäin sipulit on hyvässä kasvuvauhdissa, sekä oreganot levinneet hyvin. Myös persiljaa ja basilikaa löytyy. Ensimmäistä kertaa laatikkoon on istutettu myös parsaa ja muutama artisokan sipuli. Viime vuotiset kehäkukatkin näyttää puskevan esiin, mutta rivijärjestys ei kyllä niiden kohdalla kylläkään toteudu :)



Toisella puolella kahdessa laatikossa on herneitä. Paria eri lajiketta. Viime vuonna oli vain yhdessä laatikossa ja saimme muutaman litran omia herneitä. Vaikka niitä ei nyt niin kovin ollut, mutta kuitenkin se tunne syödä oma kasvattamia herneitä on mahtava ;)


Taustalla komeilee mikä muukaan kuin trampoliini. Taas sain syödä sanani kun olen aina ollut sitä mieltä ettei tuota meille tule :D


 Viikonloppuna kävin pihan läpi "voikukka-poralla" tai miksikä sitä sanoisi. Aika määrä irtosi voikukkaa tästä pihasta. Toivottavasti tajuavat pysyä poissa :)



Terassia ympäröivä aita on myös viimeistelemättä. Mutta sehän on vain hyvä että riittää pikku puuhaa kesäksi. Jeps, jospa sitä sitten laittaisi jo päätä tyynyyn. Kesälomaan on vielä tovi, tosin juuri pidin myöhäisen talviloman ja lomailtiin perheen kanssa Kreikan auringon alla.

                                 Aurinkoista viikkoa joka kotiin!!

                                                 - JS


2 kommenttia: