torstai 31. tammikuuta 2013

Pihan suunnittelua

Hellurei!

Viimepäivinä pihan suunnittelu on pyörinyt mielessä useasti. Lumet kun sulavat paljastuu karu totuus. Ihanaakin ihanampi savipiha :) Voin kuvitella että kahden pienen lapsen ja yhden pitkäkarvaisen koiran kanssa saamme harrastaa imurointia ja lattianpesua hieman nykyistä useammin. Joten ehkä tästä syystä näin iltaisella käsiin on hakeutunut ruutupaperia ja lyijykynä, millä olen hieman yrittänyt luonnostella pihan suunnitelmaa.






Kaikki kuvat: Printerest

Tämä jälkimmäinen kuva inspiroi myös miettimään mitä noista navettatiilistä voisi tehdä pihalle.
Meillä on näitä tiiliä jonkin verran autotallissa. Osa menee meidän keittiöön. Keittiön suunnitelman näet tästä (klik,klik).
Yksi juttu mitä mietin on että tekisi pihalle pienen kasvimaan ja muuraisi siihen reunat näillä tiilillä, vois tulla aika kiva, eikä varmasti olisi kallis. Myös roskakatoksen esim. yksi seinä näistä tiilistä voisi olla hauska ja erilainen. Vai mitä mieltä olette? Otan mielelläni vastaan ideoita, mitä pihalle voisi näistä navettatiilistä tehdä. :)

                                                      - JS





2 kommenttia:

  1. Ihania ideoita, ja aivan mahtavaa että on tiiltä käytössä, sillähän saa vaikka mitä, itse olen haaveillut (Jos olisi pihalla tilaa, ja tiiliä), niin kesäkeittiöstä, tai sellaisesta grillistä muurikkalettuja varten.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Tuohan olikin hyvä idea! Ihan sellainen perinteinen tiilistä muurattu grilli, mikä toimis samalla "kesätakkana", minkä ympärillä olis varmasti ihana kesäiltoina istuskella. Sen voisi rakentaa terassialueen toiseen reunaan ja parit löhötuolit ympärille! :)

      Poista