perjantai 4. tammikuuta 2013

Löytöjä

 Tänään töiden jälkeen pyörähdin Sokoksella ja törmäsin kivaan lyhtyyn ja sain sen vielä puoleen hintaan. Luulen että tälle tulee käyttöä myös kesällä, varsinkin loppukesästä kun illat alkaa hieman pimentyä on kiva istua ulkona terassilla ja poltella kynttilöitä.


 Nyt kuitenkin kesää odotellessa se löysi paikan keittiön nurkasta, vanhan kukkapöydän päältä.

Muitakin löytöjä tein tänään. Nimittäin vuosi sitten kun myimme vanhan asuntomme ja muuttaessa pienempään, jouduimme viemään osan tavaroista vaarini varastoon rakentamisen ajaksi. Nyt olemme hakeneet sieltä laatikoita ja niistä paljastuu sellaisia tavaroita ja astioita joita en muistanut edes omistavani. Tosin myös paljon sellaista joka löytää tiensä kirpputorille kunhan saan vain pöydän varattua.

Allaolevat yrttiruukut pääsivät heti käyttöön. Tosin basilikaruukkuun ujutin herneenvarsoja.

Viimeaikoina kuvien laatu ei ole ollut mitä parhainta, johtuen siitä että ne on napattu puhelimella. Canonin pikkujärkkäri ei suostunut enään ottamaan valokuvia vaan alkoi vilkuttaa keltaista valoa. Ostin sen Veikon Koneesta keväällä ja sitähän ei enää ole. Parin kuukauden toimimattomuuden jälkeen olin yhteydessä Canonille ja sain sieltä ohjeet miten toimittaa huoltoon. Onneksi kuitenkin näissä nykyajan puhelimissakin (iPhone 5 tai Lumia 920) on suhteellisen hyvät kamerat. Työni puolesta pystyn näitä testailemaan ;)

                                       Mukavaa perjantai-iltaa!

                                                     -JS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti