Nyt on taas hetki totuteltava vuosilukuun -15. Mitään lupauksia en tänäkään vuonna antanut, mutta tavoitteita tälle uudelle vuodelle toki on :) Aion keskittyä eritoten hyvinvointiin niin itseni kuin perheeni puolesta. NO STRESS on myös kärkilistalla. En ennen ymmärtänyt laisinkaan kun ihmiset valittelivat että on stressiä, se tuntui silloin enemmänkin vain tekosyyltä tai yleiseltä valittelulta. Mutta kun on itse kokenut stressin ja mitä kaikkea se aiheuttaa ihmisen kehossa, niin pyrin välttämään siihen tilaan joutumista jatkossa viimeiseen asti. Pieni paine ja pieni stressi on itselleni hyvästä, niin kauan kun se on "positiivista stressiä". Mutta sitten kun se vaikuttaa omaan oloon jo fyysisesti, sekä henkisesti ollaan jo liian syvällä. Ja yleensähän sitä ei silloin edes itse stressiksi ymmärrä vaan ajattelee sen johtuvan jostain muusta. Joten mahdollisimman vähän hermoilua ja ajattelua sillä metodilla että "älä sure asioita etukäteen mitä voi tapahtua". Myös liikunta ja ulkoilu auttaa itselläni stressin välttelyyn :)
Tulevana vuonna jatketaan jo loppuvuodesta aloitettua ruokavalio muutosta. Tai oikeastaan ei voida puhua muutoksesta, vaan parannuksesta entiseen. Tarkoituksena on syödä siis mahdollisimman puhdasta ruokaa ja aidoista raaka-aineista. Ei siis mistään dietistä ole kysymys. Meillä ei ole kyllä aiemminkaan syöty eineksiä oikeastaan lainkaan. Harvemmin kuin kerran kuukaudessa on ostettu kaupasta joku lihapiirakkapussi.
Ehkä poikamme erikoisruokavalioon siirtymisen jälkeen itsekin on selvitellyt mitä aineita löytyy mistäkin tuotteesta ja olemme koko perhe siirtyneet syömään kotona gluteiinitonta ruokaa ja olo on ollut parempi ja virkeämpi. Toki välillä on leivonnaisia tehty molemmista jauhoista.
Ruokavalion parannuksesta kiinnostuneena sekä Erkki Palviaisen kirjoittaman "Voimaruokaa" -kirjan lukemisen jälkeen on vain vahvistunut käsitys siitä kuinka paljon eri tuotteissa mitä mekin olemme syöneet päivittäin (enkä tarkoita eineksiä) sisältää kaikkea "kuraa" suoraan sanottuna.
Pyrimme ostamaan kaiken mahdollisen luomuna ja valmistamaan alusta loppuun itse. Aromivahventeet ja E-koodilliset tuotteet jää jatkossa kauppojen hyllylle (ja näitä tuotteita on paaaljon). Toki kohtuu kaikessa eli jos joskus tekee mieli karkkia tms. niin kyllä niitä voi pussin syödä, mutta pääsääntöisesti ruoat mitä me syödään ei sisällä e-koodeja tai vahventeita. Myös vehnä ja gluteiinipitoisia tuotteita vältellään ja maitotuotteita korvataan kauramaidolla ja mantelimaidolla, sekä soijatuotteilla. Suola meillä on vaihdettu himalajan suolaksi + jodiksi, sekä valkoinen sokeri on vaihettu tummaan ruokosokeriin, sekä inka sokeriin. Mitään ehdottomia kieltäymisiä ei ole ja aina silloin tällöin voidaan esim. kylässä syödä ohi näiden, mutta kuhan se pääsääntöinen ruokavalio on kunnossa niin pienet pyrähdykset "sivuteillä" eivät ole haitaksi.
Meillä syötiin tänään tex-mex ruokaa ja esimerkkinä jos ostat valmista guacamolea kaupasta, se sisältää avokadoa ehkä 1,3%, vaikka sen täytyisi olla "pääruoka-aine". Itse valmistettu guacamole syntyy helposti.
Raaka-aineet:
pieni sipuli
1-2 tomaattia kuorittuna (keskusta poistettuna)
1 valkosipulin kynsi
2 reilun kokoista syöntikypsää avokadoa
ripaus chilä, suolaa ja pippuria maun mukaan
limen mehua 2 rkl
Valmistus:
Kuori tomaatit ja sipuli, murskaa valkosipuli joukkoon. Hienonna blenderissä. Kaavi lusikalla puolitetut avokadot joukkoon, lisää hieman chliä, sekä pippuria ja suolaa maun mukaan. Purista limen mehua joukkoon. Sekoita kaikki blenderissä tasaiseksi massaksi.
Jos joku nyt miettii että sisustusblogi on muutumassa ruokablogiksi, niin se ei ole tarkoitus. Nämä nyt vain pulpahtivat esille ;D
Terveellistä Uutta Vuotta 2015 kaikille blogin lukijoille!!
- JS
Mua ainakin kiinnostaa nämä tämän tyyliset ruokapäivitykset :) taas joulun jälkeen pitäisi otekin päästä ruotuun tässä syömisessä, jospa sitten, kun kaapit ei notku suklaita yms. ;D
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta teille!
Okei kiva kuulla! Voin siis jatkossakin sujauttaa joitain ruokapostauksia väliin ;)
PoistaSamoin teille Onnellista Uutta Vuotta!
Mulla samanmoisia aatteita tulevaan vuoteen... Haluaisin oppia stressinhallintaa, sillä tänä syksynä stressaaminen meni itsellä ihan yli - fyysisiä oireita, kuten ruokahaluttomuutta, sydämen tykytystä, hartiajumeja, unettomuutta ja mitä kaikkea ei-niin-kivaa :( Itselleni sopii parhaiten kevyt, rentouttava liikunta stressinhallintaan, eikä kova rehkiminen niin kuin entisenä kilpaurheilijana olen kuvitellut.
VastaaPoistaMuakin kiinnostaa puhtaampi ruoka ja oikeastaan tuon stressijakson päätteksi olen opiskellut aika paljon stressin vaikutuksesta hormonitoimintaan, erityisesti kortisoliin. Kaisa Jaakkolan kirjoja suosittelen jos aihe kiinnostaa. Ostin yhden teoksen omaksi ja mieskin tarttui siihen mielenkiinnosta!
Lyydia
Kiitos kirja suosituksista!! :) Täytyykin tutustua teoksiin. Itse nimittäin myös opin vähän "kantapään kautta" tunnistamaan stressin ja semmoiseen oravanpyörään en halua joutua, joten on hyvä osata pitää stressitasot hallinnassa.
PoistaStressitöntä Uutta Vuotta sinulle :)