maanantai 22. syyskuuta 2014

Parempi maanantai

Tsau!

Tänään on ollut hieman erilaisempi maanantai ainakin kotopuolessa. Töissä oli suhteellisen tehokas viikonaloitus, jonka pohjalta oli hyvä fiilis tulla kotiin. Kotona ollaan tehty pizzaa, lämmitetty takka ja hengailtu täällä sisällä koko perheen voimin. Aika mukavaa kun ei ole kiire minnekkään, eikä muutenkaan mitään sovittuja menoja. Huomenna sitten vasta pojan treenit, oma jumppa ja miehen kaukkis, joten ihan kiva että maanantai on meillä rauhoitettu.




Maanantai on ollut itsellä ehkä se "inhokki" päivä viikosta ja yritän päästä siitä eroon. Johtuukohan sekin siitä että yleinen suhtautuminen on monesti maanantaita kohtaa negatiivinen..? Myös varmasti se että se on ensimmäinen arkipäivä viikonlopun jälkeen tekee sen. Vuorotyötä tekevillä tuskin maanantait on sen kummempia päiviä. Jopas tuli analyysiä maanantaista :)



Tein tossa kolmatta päivää putkeen vispipuuroa. Sain äitiltä paljon puolukoita ja puurosta tuli ihan ykköshitti meidän pojilla. Meidän gluteiinittomalle pikkukaverille käytin riisijauhoja ja hyvää tuli. Tänään en jaksanut keitellä eri satsia tälle pienimmälle. Vaan puuro on nyt tehty meille kaikille gluteiinittomana. Tänään laitoin sekaan myös mustaherukoita. Helppoa ja hyvää, sekä myös hyvin edullista! Jos haluaa tehdä gluteiinittomana niin käytin Farinan karkeita riisijauhoja ja suoraan pussinkyljessä on vispipuuroon soveltuva ohje.

                                           

               Toivottavasti ruutujen toisella puolen on ollut myös hyvä maanantai!  

                                                    - JS

4 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia kuvia... :)
    Meillä tehdään oikeastaan gluteenittomana, makaronilaatikko on ainut, josta meillä on kaksi eri versiota uunissa. Pitääpä kokeilla tuota vispipuuroa, meillä on tontilla niin älyttömästi puolukoita :)
    Tsemppia alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin myös sinulle! :) Juu ei se itsekään ole paha syödä gluteiinitonta ruokaa, ehkäpä jopa itsellekkin parempi. Ainut miinus on että maksaa tuntuvasti enemmän, etenkin leivät verrattuna "normaaleihin". Suosittelen kokeilemaan vispipuuroa, oli hyvää!:)

      Poista
  2. Tunnelmallisia kuvia! <3 itellä maanantai on nahkea päivä juurikin siksi, että uusi työviikko käynnistyy. Ehkä positiivisempi suhtautuminen olisi todiaan järkevämpää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä itsekin sorrun usein manaamaan maanantai päiviä ja laittamaan asioita "maaanantain piikkiin". Kokeillaan nyt tätä positiivisempaa lähestymistapaa;)

      Poista