torstai 22. elokuuta 2013

Iltahämärissä

Heissan,

Syksy se sieltä saapuu vauhdilla. Vaikka päivisin on ollut vielä lämmintä, niin iltasella alkaa ulkona olla aika viileää. Toisaalta eilen kun lämmitettiin palju, niin ensimmäistä kertaa vesi oikein höyrysi, koska oli paljon lämpöisempää kuin ilma. Kirpeinä syysiltoina on kiva löllötellä lämpösessä paljussa. Jospa se tekisi tästä syksystä vähän helpomman!


Ehkä ihan kaikkea mitä tälle kesälle suunnitteli niin ei ehdi pihalla toteuttaa. Mutta sitten kun miettii että keväällä kun lumet suli, niin meidän pihalla ei ollut muuta kuin savea. Joten siihen nähden ihan kelpo suoritus ja täytyy olla tyytyväinen.  


Maalausta nyt on ainakin vielä tiedossa. Suurinosa takapihaa ympyröivästä puuaidasta on maalattu. Tänään hain taas Terrasta lisää Tikkurilan aitamaalia ja yritetään viikonlopun aikana saada loput aidanpätkät maalattua. Voi olla vaan että maalauskunto lauantaina ei ole kaikista paras, sillä huomenna pääsen Cheekin keikalle. ;)


 

                             Loppuun vielä yksi ylivaloittunut kuva meiltä sisältä...                                       




                                               Mukavaa loppuviikkoa !!

                                                        - JS

6 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma. Teidän ulkovalot on upeat! :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia! Olisiko mahdollista jossain välissä nähdä kuvia valmiista aidasta? Minkä valmiselemtin pohjalta teitte ne?
    t. Marikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mallina käytimme Puukeskuksessa myytäviä "Selko" valmis aitaelementtiä. Tuttumme piha on aidattu niillä, joten otimme mitat siitä ja mies rakensi itse.

      Voin laittaa lisää kuvia blogiini :)

      Poista
  3. Ihanan näköistä!:) Ulkovalot on kyllä hienot!

    VastaaPoista