maanantai 27. toukokuuta 2013

Ei pöllömpi maanantai

Ei tosiaan hassumpi päivä maanantaiksi. Tänään menin poikkeuksellisesti iltavuoroon ja oli erikoista kun ei ollutkaan kiireinen maanantai aamu, vaan saatiin poikien kanssa nukkua hieman pidempään.

Ennen töihin menoa ehti lenkittää koiran kunnolla, käydä ruokakaupassa, jne. Tosin en toistuvasti ehkä iltavuoroista tykkäisi mutta näin välillä ne on mukavia.


 Ruokatunnilla ehdin kipasta myös ystävän pojan synttäreillä. Vitsi mitä herkkuja siellä oli leivottu!
         

                            Pienimmän huoneessa on nyt enemmän ja vähemmän pöllöjä.



Ikeasta löytyi myös perinteinen lack pöytä ja pienet mammut jakkarat. Menee toistaiseksi pienimmän kirjoitus/piirrustus pöytänä, eikä hinta päätä huimannut. Hyvän idean sainkin tähän Omakoti valkoinen -blogista (klik). Kiitosta vaan! :) Vanha pöytä ja jakkara on nyt leikkimökissä. Siitä lisää myöhemmin.



 Illat on kyllä niin valoisia ettei lampulla ole vielä toistaiseksi sen suurempaa käyttöä. Tarkoitus olisi pitää iltavalona, jos poika oppisi nukahtamaan yksin. Nyt tosiaan meillä on jokailtainen nukutusrumba käytössä. Isompi veli aikanaan oppi yövalolla. Eli nukahti sänkyyn kun lamppu oli päällä, mikä me myöhemmin illalla aina pojan nukahdettua käytiin sammuttamassa.


                                     Toivottavasti teilläkin oli mukava maanantai!

                                                      - JS

4 kommenttia:

  1. Kiva huone ja pöllöt on hauskoja hahmoja. Erityisesti ihastelin tuota tapettia, tosi hieno.
    Meillä on myös jokailtainen nukutusrumba, pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja opettaa yksin nukahtamaan. Jätkä täyttää pian kolme, joten hyvin tässä iässä voisi itse käydä nukkumaan. Yövalo löytyy pojan huoneesta, toimisikohan se jujuna?! Tosin nyt on niin valoisat illat, että ei saattaisi mennä läpi. ;)
    Mukavaa viikon jatkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meillä juuri poika täytti kolme vuotta, joten aikahan se alkaisi olla nukahtaa yksin. No jos vaikka kesälomalla sais opetettua, kun silloin ei rytmeillä ole ihan niin paljoa väliä! :)

      Poista
  2. Aivan superihana tapetti! Mistä olet löytänyt? Pöllöt on niin kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kivoja! :) Pöllötapetti on Harlequinin mallistosta "what a hoot" niminen tapetti. Sitä löytyy vielä parissa eri värissäkin! :)

      Poista